keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Jälki treenitauolle ja muut lajit treenin alle


Kuten viime päivityksen lopussa mainitsin, jälkitreenimme jäivät tauolle heti Kundin JK1-tuloksen jälkeen. Sen verran pyörähdimme vielä kokeen jälkeisen viikon treeneissä, että veimme treenikavereille ja treenien vetäjälle kakkukahvit tarjolle ;) 

Tuntuu, että tässä loppusyksyn aikana minulla on ollut ihan kamalan paljon töitä, ja ne ovat ajoittuneet vielä siten, että olen päässyt aika huonosti treenaamaan itsenäisesti hallille. Pian tuon kokeen jälkeen Kundi sai ottaa aika iisisti pidemmän aikaa, mutta nyt ollaan pääsemässä taas rytmiin kiinni tokon ja aksan osalta. 

Meillä oli lokakuun puolessavälissä Lempäälässä Team Tikkaiden leiri. Tämä oli siis nyt ensimmäinen leiri vasta, näitä settejä on kevään loppuun asti tiedossa yhteensä 5. Leirillä vetäjinä ovat agilityn osalta Kati Immonen ja Tanja Kurikka. Leirit ajoittuvat aina siten, että perjantai ja lauantai on leiripäiviä, ja molempina päivinä on kahdet treenit per päivä siten, että Kati koutsaa toisen treenin ja Tanja toisen. Mehän emme olleet Kundin kanssa aksanneet koko syksynä BASE:n jälkeen muutamia yksittäisiä kertoja lukuunottamatta ja meno leirillä olikin sen näköistä. Radat olivat aika vaativia, ja minusta itsestäni tuntui kokoajan, että olin omalla epämukavuusalueellani. Kundi teki todella hyvää settiä koko viikonlopun, oli motivoitunut, kuulolla ja vauhdikas :) Turhauduin sen sijaan itseeni valtavasti. En saanut ohjauskuvioita sujumaan, vaikka koutsi aivan kädestä pitäen näytti minulle monta kertaa, miten piti kääntyä. En vai hahmottanut sitä päässäni, ja sitten saatoin esim. pyörähtää väärään suuntaan tai olla tapani mukaan myöhässä. Kyllä siellä tietysti onnistumisiakin tuli, tehtiin rataa pikku pätkissä ja hiottiin aina tarpeen mukaan ohjauskuvioita. Oli kyllä todella hyödyllinen leiri, tuli paljon lisämotivaatiota jatkotreenejä varten! Odotan jo seuraavaa leiriä innolla. 















Tänä syksynä en ottanut tokon ryhmäpaikkaa ollenkaan, koska meille sopivat tokoryhmät olivat kaikki todella huonoihin aikoihin. Sen sijaan päätin ottaa rally-tokoon ryhmäpaikan ihan sen takia, että rallyn ryhmät olivat parempiin aikoihin. Sain paikan perjantai-illalta, 17.45-19 ryhmästä. Tuokin aika on vähän siinä ja siinä.. Olen nyt kerran vasta päässyt treeneihin, mutta minkäs teet, kun töitäkin on nollasopparilaisen tehtävä silloin kun niitä on. 

Tokoa ollaan treenattu kuitenkin keskenämme Kundin kanssa ja edelleen AVO:n kokonaisuutta laitellaan kasaan. Meille vaikemmat ovat ruutu ja nouto, johon tarvitsemme edelleen draivia paljon lisää. Sen sijaan viime keväänä meille vaikea merkin kierto on mennyt hulluna eteenpäin! Ihanaa, että edes jotkut asiat edistyvät :P 

Rallysta tai tokosta ei ole tällä hetkellä kokeita suunnitteilla, mutta menin ilmoittautumaan tämän viikon sunnuntaille Riihimäelle agilitykisoihin piiitkästä aikaa! Saa nähdä miten meidän käy, on ihana kuitenkin päästä kisailemaan. Lisäksi ilmoitin Kundin toisiinkin kisoihin, jotka ovat reilun kahden viikon päästä Hyvinkäällä. 

Ja ainiin, viikko sitten Kundi ja Joni kävivät Tammelassa AD-kokeessa (koirien kestävyyskoe, 20km:n juoksu pyörän vierellä sis. kaksi taukoa välissä). Kundin koe oli oletetusti hyväksytty. Ollaan koko kesä treenattu paljon kestävyyttä ja kuntoa Kundille mm. pitkillä pyörälenkeillä, uimalla ja juoksuttamalla Kundia minun ja Jonin väliä metsässä non-stoppina (samalla myös viestin alkeistreeniä siis). Niin ihana pieni ja monitoiminen pörrönaama <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti