sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Se oli siinä: JK1:stä rikkaampana!

Edellisen päivityksen jälkeen on taas ehtinyt tapahtua. En halunnut vielä edellisessä päivityksessä mainostaa, että olimme jo ilmoittautuneet virallisiin jälkikokeisiin, koska epäonnistumisen pelko oli kokoajan läsnä. Kundin ja Jonin ensimmäinen virallinen startti pk-jälkikokeessa tapahtui siis 30.9. Harjavallassa.

Päivä alkoi helkkarinmoisella jännityksellä, joka vain koveni sitä mukaan mitä lähemmäs Harjavaltaa saavuimme. Kaikki oli meille uutta. Saavuimme ajoissa perille, ja saimme kuulla että päivä alkaisi tottiksilla. Joni sai liivin nro kaksi, joka meinasi sitä, että he lähtisivät Kundin kanssa suorittamaan tottiksia toisena. Yhteensä tässä ykkösluokan kokeessa oli 4 koiraa, kun kymmenelle koiralle olisi ollut paikat. Koirasta ja miehestä huomasi, että jännitys oli hyvin vahvasti läsnä. Joni ei saanut tehtyä Kundin kanssa jännitykseltään yhtään tottisrutiineita ja ilmoittautumiseen mennessä koira ei ollut yhtään mukana päivän yhteisessä agendassa. Kundi pälyili parina olevaa dobermannia ja haukkui sille kovaäänisesti sen sijaan, että olisi ollut aktiivinen ohjaajaansa kohtaan. Haukkuminen onneksi loppui, kun Joni lähti seuruuttamaan Kundia paikallaoloon, jonka he siis suorittivat ensin, toisen koirakon suorittaessa tottiskaaviota. Paikallaolossa Kundi haisteli vähän väliä. Yleensä se ei haistele, joten lienee sijaistoiminto.

Pian dobermanni olikin jo suorittanut kaavion, ja oli Jonin ja Kundin vuoro siirtyä aloituspaikalle. Seuraaminen, jolla koko kaavio alkoi, oli aivan kaameaa kuraa. Jännityksen vaikutuksesta Kundi seurasi huonosti, jätätti, haisteli maata... You name it. Olin itku kurkussa ja Joni joutui antamaan monta lisäkäskyä (yli kolme, joten tästä liikkeestä arvosana olikin puutteellinen..)

Seuraamisen jälkeen tapahtui kuitenkin petraaminen, ja Kundi alkoi aktivoitumaan. Suorittaminen parani loppua kohden. Muut liikkeet menivätkin sitten jo lähes täydellisesti, paitsi metrin hypylle pikku perkele lähti ilman käskyä. Tottiksesta yhteispisteet 87/100p. Kuvaaminen meni minulla ihan reisille, kamera tärisi ja oli kohdennettuna ties minne. Seuraamisen aikana lopetin kuvaamisen kokonaan ja istumista en myöskään ollut saanut kuvattua. Luoksetulo, noudot ja eteenlähetys onnistuivat jotenkuten, kooste niistä:

https://www.youtube.com/watch?v=7EUv6s2MWqQ&feature=youtu.be


Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, sieltä pisteet 28/30p. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, kaksi pistettä oli kuulema lähtenyt siitä kun etulinjalla uuteen lähetyspaikkaan siirtyessä Kundi oli mennyt haistelemaan ja nuolemaan jotain pissaa, hetkeksi pois hallinnasta siis. Ja olihan Kundi itsekin kuulema kussut ruutuun (tuomari ei huomannut, tai ainakaan vähentänyt pisteitä), siitä on nyt tullut ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että ruutuun pissataan. Tähän kusiasiaan pitää alkaa ehdottomasti jatkossa puuttumaan. Minä en ollut katsomassa esineruudun suoritusta ollenkaan, odottelin muualla jännityksen kera.

Tässä vaiheessa alla olivat siis hyvät pisteet sekä esineiltä, että tottiksesta. Joni arpoi maastoon numeron neljä, eli viimeisen jäljen. Lähdimme ajamaan maastoon, ja odottelimme autolla tuomarin saapumista. Kundi lähti jäljelle hyvillä mielin, juoksi janalta suoraan eteenpäin, nappasi jäljen ja lähti ajamaan oikeaan suuntaan. Sai janalta täydet 30 pistettä. Sen sijaan jäljeltä ei löytynyt yhden yhtä keppiä. Joni kertoi, että Kundi oli ajanut jälkeä aluksi, mutta ei ollut ilmaissut keppejä, jotka olivat olleet hieman polkaistuna sammaleen sekaan. Joni oli itse löytänyt ja poiminut kaksi ensimmäistä keppiä. Kundi oli mennyt epävarmaksi, nostanut harhan ja ajanut sitä. Se siitä. 2/6 keppiä jäljeltä, ei tulosta. Pahin painajaiseni siis toteutui. Kyllähän se koville otti, lähinnä minulle.. Olimme niin kovasti treenanneet koko syksyn pelkästään pk-puoleen keskittyen. Onneksi harmittelu meni noin tunnissa ohi, jonka jälkeen sisuunnuin ja rupesin jo katselemaan uusia kokeita. Huomasin, että eräässä fb:n ryhmässä oli ilmoitus heti seuraavan viikon sunnuntaina Nurmijärvellä järjestettävästä kokeesta, jossa olisi tilaa vielä alokasluokan koirakoille. Kun pääsimme kotiin, Joni soitti sinne ja sai paikan.

Kokeiden väliin jäävällä viikolla harjoittelimme jäljen osalta lähinnä keppimotivaatiota ja sitä, että kepit olivat vähän vähemmän esillä kuin yleensä ovat meillä treeneissä olleet. Treeneistä ei jäänyt hirveän hyvä fiilis..

Seuraava jälkikokeemme oli siis viikko sitten sunnuntaina 7.10. Nurmijärvellä. Kokoonnuimme läheisen huoltoaseman pihalle (koirakkoja oli yhteensä 6). Huoltoaseman pihalla tehtiin kaikki tarkastukset ja arvottiin suoritusjärjestys. Tällä kertaa päivä alkoi jäljestysosiolla. Joni arpoi itselleen numeron 6 (jälleen kerran viimeinen jälki), ja kun ajoimme sinne paikkaan missä jäljet olivat, manasin koko matkan Jonille (kyllästymiseen asti), että viimeinen jälki tuo huonoa onnea.

Kun Joni ja Kundi pääsivät vihdoin viimein matkaan, jännitys oli sanoinkuvaamaton. Alokasluokassahan jäljestysaika on 20 minuuttia ja jäljen pituus on 500 metriä. Noin kymmenen minuutin jälkeen Joni ja Kundi jo kävelivät tietä pitkin keppien luovutuspaikalle. Itku kurkussa kysyin, montako keppiä tuli. Ajattelin, että nyt kävi samalla tavalla kuin Harjavallassa, kun silloinkin Joni ja Kundi olivat tulleet hyvin nopeasti tuloksetta pois jäljeltä. Tällä kertaa Joni kuitenkin tuuletti, ja jäljeltä oli noussut 6/6 keppiä! Pisteet jäljen osalta olivat siis 165/170p. Janalta lähti -5p takajäljen vuoksi.

Seuraavaksi ajoimme järjestävän seuran tottiskentälle, jonne oli jälkimetsästä puolen tunnin matka. Tottiskentän yhteydessä oli myös pieni metsä, jonne oli tallattu esineruutu. Saatiin odotella aika pitkään, koska myös esineillä järjestys oli sama kuin jäljellä: Kundi ja Joni olivat viimeisenä eli kuudentena. Kundi ei ole koskaan tehnyt esineruutua siten, että siellä on käynyt noin monta koiraa ennen sitä suorittamassa. Se meinasi koitua tämän kokeen kohtaloksi. Olin autolla odottamassa esineruudun ajan. Joni ja Kundi olivat siellä suorittamassa pienen ikuisuuden. Joni oli joutunut lähettämään Kundia noin miljoona kertaa uudestaan ja uudestaan, ja yhtään esinettä ei meinannut nousta. Lopputulos kuitenkin oli, että vaadittavat kaksi esinettä saivat 5 minuutin sisään ylös (taas tuli kuset ruutuun mur...) ja pisteitä 25/30p.

Päivän viimeisenä osa-alueena ja koirakkona oli vielä tottis. Tällä kertaa Kundi lähti hyvällä mielellä, tottisrutiinit suoritettuina kentälle. Päivän väsymys painoi jo kovasti, ja teknisistä virheistä ja vireestä sen huomasi. Seuraaminen oli tällä kertaa ihan hyvää, tosin ei ihan taattua Kundin laatua (väsymys ja jännitys). Jäävät olivat hienot. Tasamaanoudolla ravasi osan matkaa, jota ei ole koskaan tehnyt treeneissä. Metriselle hypylle varasti TAAS (tästä on nyt nähtävästi tullut meille kokeessa ilmentynyt ongelma..) A-esteellä tupelsi mennessä ja kolautti jalkansa, joten takaisintulon kiersi. Eteenlähetyksessä ei meinannut irrota ekalla käskyllä, vaan tarvitsi toisen käskyn jotta lähti etenemään. Paikallaolossa haisteli taas.. Tottiksesta saatiin kuitenkin 89/100p.



















Yhteispisteet Jonilla ja Kundilla kaikkien osioiden osalta olivat siis: 279/300p. Näillä hienoilla pisteillä heltisi ykköstulos, koulutustunnus JK1 ja luokkavoitto! Erityisen mahtavaa tästä tekee sen, että Kundi oli ensimmäinen lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira Suomessa, joka ko. koulutustunnuksen on saavuttanu. Ja kaikista pyrtseistä (lk + pk) tulos oli toinen laatuaan! Fiilis oli sanoinkuvailematon, ja taisi kotimatkalla itkutkin tirahtaa. JK1 oli tämän syksyn tavoitteemme ja olin päättänyt, että jos Kundi sen saavuttaa, niin saa jäädä heti tauolle ko. lajista. Joten nyt siis totaalinen tauko ensi kevääseen asti tiedossa. Nyt minä alan toden teolla keskittymään Kundin kanssa agilityyn, tokoon ja rally-tokoon!