torstai 30. marraskuuta 2017

Muutoksen tuulia

Niin vaan saapui syksy ja lumi maahan. Jälkitreenit laitettiin tältä kaudelta pakettiin muutamien mökillä toteutettujen onnistuneiden jälkitreenien (jälki + janatreenit + esineet) jälkeen. 


Lumen ja syksyn saapuminen toivat myös muutoksia työtilanteeseeni. Sain syyskuussa tietää jääväni työttömäksi Kelan uuden kilpailutuksen vuoksi. Etsin pitkään ympäri Suomea uutta työpaikkaa, ja vihdoin viime viikolla sain vastauksen, että olen saanut työpaikan Lahdesta. Muutto siis kutsuu koko meidän perhettä ja vielä melko pikaisella aikataululla. Olemme etsineet aktiivisesti Lahdesta rivitalokaksiota tai -kolmiota. Etsintä ei ole vielä tuottanut tulosta, mutta on tässä onneksi vielä kuukausi aikaa. Jos rivitaloasuntoa ei rupea löytymään, niin sitten kai pakko katsella kerrostaloasuntoja. Meidän koirista vain 2/3 on kovin haukkuherkkiä, joten en jaksa uskoa että niiden kanssa kerrostalossa asuminen olisi mitään herkkua. 

Kuopiosta olen jo irtisanonut kaikki treenipaikat ja olemme tietysti irtisanoneet asuntomme. Lahdesta Villähteen Agilityurheilijoilta on irronnut minulle ja Kundille jo tokon rymäpaikka. Agilityn ryhmäpaikka on myös työn alla. Sitten pitäisi vielä löytää ensi kesäksi jälkiryhmä/jälkiporukka, jonka mukaan pääsisi treenaamaan. Noh, vielä ehtii etsiä hyvinkin ennen ensi kesää. :)





maanantai 13. marraskuuta 2017

Ensimmäiset viralliset agilitykilpailut

Kuten otsikkokin antaa jo ymmärtää, niin nyt ne ovat takana - Kundin ensimmäiset viralliset agilitykilpailut. Debyytti tapahtui eilen 12.11.2017 Iisalmessa. Mentiin vain yksi rata, joka oli hyppyrata. Laitan alle videon radasta:

https://www.youtube.com/watch?v=H3-LU8ICjGk&feature=youtu.be

Rata meni kokonaisuudessaan aivan äärimmäisen hyvin. 5 virhepistettä tuli yhden esteen ohituksesta, mutta saatiin se nopeasti korjattua ja päästiin takaisin rytmiin. Sillä kaahailulla pääsi toiselle sijalle. Kundi oli kisoissa aivan äärimmäisen hyvässä vireessä ja liikkui radalla myös tosi hyvällä etenemällä. Tehtiin vähän eri tavalla mitä yleensä möllikisoissa olen tehnyt. Jonin ollessa mukana olen pyrkinyt välttämään sitä, että Joni leikittäisi Kundia, koska olen halunnut, että se leikkisi vain minun kanssa ja ymmärtäisi olevansa minun kanssa hommissa. Eilen kokeiltiin niin, että Joni leikki, riehutti ja nostatti Kundia ihan viimeiseen asti. Minä olin vähän kauempana katselemassa mitä radalla tapahtuu. Tämä toimi äärimmäisen hyvin, koska Joni leikitti Kundia tosi rennosti, enkä minä ollut itse tartuttamassa hermostuneisuuttani koiraan. Otin Kundin vasta, kun oli enää kaksi koiraa jäljellä ennen meitä. Leikin Kundin kanssa ihan vähän aikaa sen omalla hihnalla, haukutin muutaman kerran ja sit eikun menoksi - kylläpä toimi. <3 Superhyperylpeä pikku naurunaamasta <3

Agilityratoja ei vielä mennä Kundin kanssa - puomin harjoittelu on vielä kesken. Tavallaan Kundi osaa kaikki kontaktit, mutta haluaisin puomia paljon nopeammaksi ennenkuin yritetään ottaa se edes mukaan treeniradoille saatika sitten kisaradoille. Olen viime päivinä pohtinut pitäisikö sittenkin vaihtaa juoksupuomiin. Jos nyt joku minut oikein hyvin vakuuttaa, voisin olla valmis vaihtamaan ;) Ongelma siis on pysäripuomin hitaus, kun Kundi tulee alasmenon ravilla. Haluaisin, että juoksisi täysiä kontaktipinnalle laukalla. Kundi varmasti pysähtyy, se ei ole ongelma, vaan nimenomaan se, että se miettii liikaa ja liian aikasin jo pysähtymistä. Tiedän, että varmasti toistoissa ja treenillä tulee varmaksi, enkä ehkä ihan oikeasti vielä vaihda juoksariksi, mutta malttamaton luonne kun on niin kaikki pitäis saada tänne heti nyt :D A-esteestä sen sijaan ei ole kuin positiivista sanottavaa! Siinä meillä on siis juoksukontakti joka toimii hyvin. On saanut hirveästi nopeutta ja suoritusvarmuutta. Ollaan myös otettu A:ta jo radan osana ja kyllä toimii. Samoin keinu on saanut nopeutta, mutta täytyy siitäkin sanoa, että lisää nopeutta ja varmuutta saisi tulla, ja tuleekin varmasti varmuuden ja kokemuksen mukana.

Kisapäivän jälkeen fiilis oli mahtava ja tuntui, että leijailen pilvissä. Näissä ihanuuden huuruissa ilmoitin sitten Kundin muutamiin seuraaviin kisoihin: vajaan 2vkon päästä Kuopiossa Hukka-Putken järjestämiin kisoihin ja joulukuun puolella myös toisiin Kuopiossa Acen järjestämiin kisoihin. Ihanaa päästä taas kisaamaan Kundin kanssa näin pian uudestaan. On se semmoinen peli ettei ihan joka pojalla ole <3