maanantai 13. marraskuuta 2017

Ensimmäiset viralliset agilitykilpailut

Kuten otsikkokin antaa jo ymmärtää, niin nyt ne ovat takana - Kundin ensimmäiset viralliset agilitykilpailut. Debyytti tapahtui eilen 12.11.2017 Iisalmessa. Mentiin vain yksi rata, joka oli hyppyrata. Laitan alle videon radasta:

https://www.youtube.com/watch?v=H3-LU8ICjGk&feature=youtu.be

Rata meni kokonaisuudessaan aivan äärimmäisen hyvin. 5 virhepistettä tuli yhden esteen ohituksesta, mutta saatiin se nopeasti korjattua ja päästiin takaisin rytmiin. Sillä kaahailulla pääsi toiselle sijalle. Kundi oli kisoissa aivan äärimmäisen hyvässä vireessä ja liikkui radalla myös tosi hyvällä etenemällä. Tehtiin vähän eri tavalla mitä yleensä möllikisoissa olen tehnyt. Jonin ollessa mukana olen pyrkinyt välttämään sitä, että Joni leikittäisi Kundia, koska olen halunnut, että se leikkisi vain minun kanssa ja ymmärtäisi olevansa minun kanssa hommissa. Eilen kokeiltiin niin, että Joni leikki, riehutti ja nostatti Kundia ihan viimeiseen asti. Minä olin vähän kauempana katselemassa mitä radalla tapahtuu. Tämä toimi äärimmäisen hyvin, koska Joni leikitti Kundia tosi rennosti, enkä minä ollut itse tartuttamassa hermostuneisuuttani koiraan. Otin Kundin vasta, kun oli enää kaksi koiraa jäljellä ennen meitä. Leikin Kundin kanssa ihan vähän aikaa sen omalla hihnalla, haukutin muutaman kerran ja sit eikun menoksi - kylläpä toimi. <3 Superhyperylpeä pikku naurunaamasta <3

Agilityratoja ei vielä mennä Kundin kanssa - puomin harjoittelu on vielä kesken. Tavallaan Kundi osaa kaikki kontaktit, mutta haluaisin puomia paljon nopeammaksi ennenkuin yritetään ottaa se edes mukaan treeniradoille saatika sitten kisaradoille. Olen viime päivinä pohtinut pitäisikö sittenkin vaihtaa juoksupuomiin. Jos nyt joku minut oikein hyvin vakuuttaa, voisin olla valmis vaihtamaan ;) Ongelma siis on pysäripuomin hitaus, kun Kundi tulee alasmenon ravilla. Haluaisin, että juoksisi täysiä kontaktipinnalle laukalla. Kundi varmasti pysähtyy, se ei ole ongelma, vaan nimenomaan se, että se miettii liikaa ja liian aikasin jo pysähtymistä. Tiedän, että varmasti toistoissa ja treenillä tulee varmaksi, enkä ehkä ihan oikeasti vielä vaihda juoksariksi, mutta malttamaton luonne kun on niin kaikki pitäis saada tänne heti nyt :D A-esteestä sen sijaan ei ole kuin positiivista sanottavaa! Siinä meillä on siis juoksukontakti joka toimii hyvin. On saanut hirveästi nopeutta ja suoritusvarmuutta. Ollaan myös otettu A:ta jo radan osana ja kyllä toimii. Samoin keinu on saanut nopeutta, mutta täytyy siitäkin sanoa, että lisää nopeutta ja varmuutta saisi tulla, ja tuleekin varmasti varmuuden ja kokemuksen mukana.

Kisapäivän jälkeen fiilis oli mahtava ja tuntui, että leijailen pilvissä. Näissä ihanuuden huuruissa ilmoitin sitten Kundin muutamiin seuraaviin kisoihin: vajaan 2vkon päästä Kuopiossa Hukka-Putken järjestämiin kisoihin ja joulukuun puolella myös toisiin Kuopiossa Acen järjestämiin kisoihin. Ihanaa päästä taas kisaamaan Kundin kanssa näin pian uudestaan. On se semmoinen peli ettei ihan joka pojalla ole <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti