sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Pikakelaus 2,5kk:n ajalta

Katselin tuossa juuri, että eipä ole taas tullut blogia päivitettyä sitten maaliskuun puolivälin. Siksi ajattelin nyt ottaa härkää sarvista ja kertoa pikakelauksella (tai sitten pidemmän kaavan kautta), mitä ollaan tässä kevään aikana ja kesän korvilla puuhailtu :P

Käytiin siis maaliskuun lopussa Lahden KV-näyttelyssä (joka oli Kundin ensimmäinen näyttely). Vaikka jännitin, niin meni aivan loistavasti, tuloksena ERI, AVK1, PU1, SA, VSP, SERT & CACIB! Ja Kundin siskolikka Hikka oli samaisissa näyttelyissä ROP. <3



















Viralliset selkäkuvat käytiin ottamassa ja sydänkuuntelu tekemässä Helsingin Mevetissä myöskin pian tuo näyttelyn jälkeen, ja edelleen priimaa pukkaa:

VA0 (normaali), lukumäärä: 0
SP0 (puhdas)
LTV0 (normaali)

sydäntutkimuslausunto
sydäntutkimuslausunto
  auskultaatiotutkimus
    sivuääni
  auskultaatiotutkimus
    sivuääni



ei, oireeton

ei, oireeton





















Olat kuvattiin myöskin (virallisenahan niitä ei saa) ja terveet olivat. Nyt voi hyvällä omallatunnolla harrastella pienen naurunaaman kanssa. :) 

Agilityssä ollaan keskitytty lähinnä puomin treenaamiseen (juoksari). Ongelmana on ollut: liian hidas vauhti, tekee osumat ravilla, tai jos saa hyvään vireeseen niin ei malta keskittyä ja hyppii yli. Nyt ihan viime aikoina minusta kuitenkin tuntuu, että palaset rupeavat pikkuhiljaa loksahtelemaan paikalleen. Käytiin tuossa oman seuran kisat Kundin (ja keskeneräisen puomin) kanssa ja niistä ei mitään mainittavaa :D Toiset kisat käytiin Riihimäellä kaksi viikkoa sitten, ja sieltä tuomisina eka nolla ja LUVA aksaradalta ja sijoitus 1! Niistä kisoista ei tosin ole mitään hyvää sanottavaa ohjaajan eli minun osalta. En jaksanut juosta kunnolla koiran mukana vaan jäin jälkeen. Samoin ohjaukset tuli harmittavan myöhässä. Koira kyllä yritti kaikkensa, siitä ei voi olla muuta kuin ylpeä <3 



Seuraavan kerran kisataan varmaan vasta tuossa heinäkuun puolen välin jälkeen, kun näillä seuduilla järjestetään Artjärven ärinät - niminen tapahtuma, jossa kisaillaan kahden päivän ajan aksassa, tokossa ja rallyssa (aion ilmottautua Kundin kanssa kaikkiin lajeihin :D)

Tokoa ollaan nyt tehty ihan kiitettävästi, ja meidän vaikeimmat liikkeet on (edelleen) nouto, ruutu ja kierto. Ollaan käyty vieläkin Huotarin Oilin opissa, ja samalla tehty itsenäisesti harjoituksia myös. Noihin kolmeen liikkeeseen Kundille pitäisi saada edelleen enemmän motivaatiota ja vauhtia ja voimaa suorituksiin. Aion startata ekan kerran AVO-luokassa juurikin noissa ärinöissä, ja sitä seuraava kerta olisi tarkoitus kisata tokon SM-kisoissa pyrrijoukkueen kanssa. Katsotaan nyt mitä siitä tulee, saatiin vaan kolme koirakkoa kasaan, se on ihan minimimäärä, että voi osallistua joukkuekisaan. Jos yksikin sairastuu, tai ei pysty muuten vaan lähtemään niin se meidän osallistuminen oli sitten siinä.

Kundin AVO-luokan liikkeet Jonin kanssa suoritettuna:
https://www.youtube.com/watch?v=96rBKJGX6FQ&t=9s

Rallystä saatiin toinen ALOHYV-tulos Hyvinkäältä 6.5. Pisteitä tuli 97/100p, ja kolme pistettä lähti, kun uusin yhden kohdan, jossa Kundi meinasi tehdä väärin. Muilta osin täydellinen suoritus. :D

Tottista ollaan päästy tekemään Lahden Bokseriyhdistyksen kentällä boksereiden seassa :P Harmillisesti ollaan päästy sinne vasta yhden kerran mukaan, mutta siellä yritetään tehdä Kundille kunnon tottisasennetta, josta sitten ehkä olisi hyötyä tokon puolella myös.

Jälkiasioista soittelin Lahden Käyttökoirien jälkivastaavalle, ja hän sanoi, että juhannuksen jälkeen pääsee kunnolla ja säännöllisesti jäljestämään kun Jukolan viesti on ohi (suunnistavan samoissa maastoissa Hollolassa, missä jälkimetsät on). Pääsen siis heidän mukaansa metsään, ihan huippua!

Käytiin tuossa menneellä viikolla mökillä Jämsässä, ja siellä pääsin useampana päivänä peräkkäin tekemään Kundille esineruutua ja jälkeä. Esineet sujuu nyt aivan loistavasti, jälkikin kulkee, mutta janat ovat edelleen meillä murheenkryyninä. Niihin tarvittais paljon harjoitusta ja harmittaakin niin kovasti että aloitettiin liian myöhäisessä vaiheessa janatyöskentelyn harjoitukset. Lisäksi Kundi meinaa välillä olla vähän epätarkka jäljellä, joten ajattelin nyt tehdä muutaman semmosen treenin, missä on paljon keppejä, että on pakko keskittyä tarkasti. :P

Kundin esineet:
https://www.youtube.com/watch?v=JfFiuiMG_Yw&feature=youtu.be

Pätkä Kundin jäljeltä:
https://www.youtube.com/watch?v=lZ18eLglTgc&feature=youtu.be




1 kommentti:

  1. Tee jälkeen paljon kulmia ja tien ylityksiä ja muita haasteita, silloin koiran on pakko tarkentaa työskentelyä, jos meinaa pysyä jäljellä. Eikä namijälki ole ollenkaan huono vaihtoehto muistuttamaan mitä oikein ollaan tekemässä. Pidä myös jäljestysvauhti rauhallisena, äläkä anna koiran rynniä jäljellä.

    VastaaPoista