Meitä oli aloluokassa vain kolme koirakkoa. Päästiin aloittamaan hyvissä ajoin. Kundi oli paikallaolossa keskellä, oikealla puolellaan iso noutajauros. Koska Kundi ei ole kaikista koirasosiaalisimmasta päästä, niin ison vieraan uroskoiran vieressä tehty paikallaolo aina jännittää (jos se toinen alkaa tuijottaa uhkaavasti tms..). Kaikki meni kuitenkin niiltä osin hyvin. Sen sijaan jouduin antamaan maahanmenokäskyn tuplana ja Kundi nuuhkaisi ihan ministi muutaman kerran maata ja sai sen vuoksi paikallaolosta arvosanaksi 7,5. Muuten koko suoritus meni ehkä ihan hintsusti alta Kundin tason. Seuraamisessa levisi ihan pikkusen, mutta skarppasi loppua kohden. Maahanmeno oli tällä kertaa ihan hyvä, sai siitä 10, vaikka minun mielestä oisi edelleen osannut tehdä vieläkin paremman ja näyttävämmän maahanmenon. Luoksetulon ja hypyn eteentulot oli hirveät, tuli molemmissa vinoon ja kauaksi. Harmittaa, koska niitä ollaan harjoiteltu paljon. Kakeissa katsoi just sivulle kun piti antaa eka käsky ja se meni sitten tietysti keskittymisen herpaantumisen vuoksi Kundilta ohi ja jouduin antamaan tuplakäskyn - siitä kuitenkin 8. Kapulan pito oli hyvä :) Edelleen Kundi palkkaantui tosi hyvin sosiaalisesti ja sillä oli minun mielestä pääosin hauskaa. :D Mutta kisakokemusta tarvitaan enemmän, ja toivoisin että Kundi pystyisi myös kisatilanteessa tekemään liikkeet kaikilta osin vielä hieman räväkämmin, niinkuin se treeneissä tekee. Nyt oli tollaista pikkusiistiä tekemistä, joka siis kuitenkin loppujen lopuksi oikeutti ALO1- tulokseen pistein 174,5p. Sijoitus 2/3. Ihan tyytyväinen kyllä pitää olla <3 Nyt olisi hyvä päästä tekemään muutama kisanomainen treeni esimerkiksi mölleissä jotta saisi hieman vieraspaikkatreeniä ja kisakokemusta kartutettua.
Laitan tähän perään linkin Kundin tokokokeesta, se on aika hyvin pätkitty kuvaajan toimesta, kiitos siis kuvaamisesta Heidi. https://www.youtube.com/watch?v=oNcN7fPCJ8Y&feature=youtu.be
Ollaan jo ahkerasti harjoiteltu avoimen luokan liikkeitä. Suurinta päänvaivaa tuottaa nouto. Kundi rakastaa noutaa kyllä kaikenlaisia leluja ja esineitä ja myös noutokapulaa, mutta palautukseen tarvitaan hitosti enemmän varmuutta ja vauhtia. Samoin palautuksen asentoon (tuo eteen) tarvitaan paljon vielä treeniä. Merkki ja ruutu siellä tulee uutena myös, ja niitä ollaan suht paljon harjoiteltukin. Laitan tähän perään kaksi videota, missä Kundi suorittaa ruudun: toinen on ns. motivaatioruutu ja toinen on kokeenomainen ruudun suoritus.
Ruutuun motivaatiota: https://www.youtube.com/watch?v=Rz-RLlNZMpc&feature=youtu.be
Kokeenomainen ruutu: https://www.youtube.com/watch?v=WvBReCxnLfg&feature=youtu.be
Ollaan me myös vähän aksattukin! Kuopiossa meidän hallilta hajosi puomi, joten valitettavasti sitä en oo päässyt nyt hinkuttamaan ja ahdistelemaan, ja ehkä ihan hyvä niin :D Voidaan aloittaa "uusi vuosi ja uusi puomi" -periaatteella sitten, kun vihdoin päästään puomia taas tekemään. Sen sijaan käytiin vielä viimeiset treenit tuossa Tapaninpäivänä vetäsemässä Acella, ja nehän meni niin täydellisesti nappiin kun vaan voi olla <3 Olin niin ylpeä pienestä aksapyrrisestä. Mentiin kovaa, minä liikuin alta pois. Kepit ja A-este, ah <3 Käännökset saisivat olla vielä(kin) tiukempia, mutta paremmalta näyttää jo! https://www.youtube.com/watch?v=C7syzqxh4RU&feature=youtu.be
Uudenvuoden ensimmäinen päivä oli kunnon aktiivipäivä koirien kanssa. Ensin käytiin pitkä lenkki metsässä umpihangessa, sitten otettiin pihalla koirista kuvia ja heiteltiin umpihankeen leluja. Viimeisenä vielä ajeltiin kelkalla pitkin teitä ja pihoja, ja koirat saivat juoksennella mukana (paitsi ei Danny, koska sillä edelleen tassu vähän pipi..). Kundi juoksi välillä kelkan perässä ihan täysiä spurtteja ja nautti aivan täysin siemauksin. Vihdoin kun tultiin sitten sisälle, niin koirat saivat BOT-loimet ylleen, reilusti vettä ja energiapatukat mahaan ja unta palloon. Tässä illankuhjeessa Kundi ja Aira pääsevät vielä saunomaan meidän mukaan rantasaunaan ja kaikki koirat saavat kunnon tassujen ja kaulojen venytykset <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti