keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kesä lähenee

Taas on ehtinyt vierähtää pitkä aika viime postauksesta. Lumet ovat sulaneet ja kesä kolkuttelee ovella. Lämpöasteet hipovat jo kahtakymmentä ja tässä onkin nyt muutaman päivän ollut ihana ulkoilla ja treenata ulkona kun aurinko on hellinyt.

 Meidän jengi (Aira sekarotuinen, Kundi, ja Danny - belgi) lempipuuhassaan eli juoksemassa hiekkamontulla. Yleensä Aira tai Kundi kantaa suussaan punaista palloa ja juoksee kahta muuta perässätulevaa karkuun. :D
 Kundi rrrrakastaa vettä yli kaiken! Kaikissa lätäköissä ja ojissa pitää puljata ja jos kävellään järven lähellä niin karkaa kokoajan järveen uimaan ihan huvikseen vaan <3
Piisamirotta :D <3 Harmi kun ei päästä tänä kesänä vesipelastuksen alkeiskurssille, kun meillä on samaan aikaan paimennuskurssi. :( Ehkä sitten ensi kesänä! Olisi tosiaan kiva kokeilla sitä(kin) lajia Kundin kanssa kun se on niin vesihullu!



Paimennuksesta tulikin mieleen. Viime viikon keskiviikkona alkoi meidän paimennuskurssi Kuttukuussa Vehmersalmella Sinikan opissa. Keskiviikon ryhmä on täysin aloitteleville ja/tai pentukoirille suunnattu ryhmä, joten se sopii Kundille loistavasti. Varsinaista paimennusta Kundi ei ole koskaan kokeillut, mutta jo viime kesänä pentuaikanaan se kulki minulla koko kesän paimennukset mukana tutustumassa paikkaan ja elämään, kun kävin paimentamassa Dannyn kanssa. Viime viikon keskiviikkona käytiin n. 10 koiran kanssa pellolla tutustumassa lampaisiin. Mukana oli muutama uros, ja pelkäsin kokoajan että tulee rähinää, kun Kundi ei ole kauhean koirasosiaalinen muille uroksille vaan ennemminkin provosoiva. No, onneksi kaikki meni hyvin ja Kundi keskittyi pellolla lähinnä leikkimään tyttökoirien kanssa (ja kiusaamaan niitä....). Piti jopa muutaman kerran puuttua että ei täällä voi muita purra tai astua. Lampaita kävi muutaman kerran haistamassa, mutta se siitä. Tytöt olivat mielenkiintoisempia :D Meillä oli mukana yksi kokenut paimenkoira (uros sekin), mutta paimensi niin tomerasti lampaita ettei sitä ympärillä oleva maailma kauheasti kiinnostanut :P Tänään meillä on taas illalla paimennus, mennään pienemmän ryhmän kanssa metsään. Mielenkiinnolla taas odotan!

Koska lumet suli, niin ollaan päästy myös korkkaamaan jälkikausi. Kevään ensimmäiseksi jäljeksi tein huolella namitetun suoran jäljen, joka oli Kundille ihan läpihuutojuttu. Seuraavan kerran tein jäljeksi vähän pidemmän, usealla kulmalla varustetun jäljen, jossa oli jonkun verran namia. Meni tosi hyvin ja rasioiden ilmaisutkin onnistuivat kaikki. Nyt viimeisin jälki, minkä tein, oli eilen illalla pitkä jälki jossa oli paljon pitkiä suoria ja vähän namia, muutama loiva kulma ja kulman jälkeen namit. Kundi teki aivan loistavaa työtä. Himpun verran oli liikaa kiirettä, ja välillä nenä meinasi nousta kiireen takia, mutta pysähdyin aina odottamaan että laskee nenän maahan ennenkuin saa jatkaa matkaa. Ihanaa, että intoa löytyy. Pitää vaan olla tarkka, että into ei sitten vaikuta tarkkuuteen. Jäljellä minulla oli kolme purkkia ja kaikissa todella herkkupalkkaa. Kaikkien purkkien ilmaisu onnistui hyvin. Seuraavaksi pitäisi alkaa opettaa keppien ilmaisua. Sopivat kepit minulta jo löytyykin :P

Esineruutua päästiin tekemään Kundin kanssa kerran (se on niin hiton vaivalloinen homma, olevinaan..). Olin treenikaverin Heidin kanssa metsässä ja poljettiin yhdessä ruutu. Tehtiin Kundille ensin yksi esine, jota Heidin näytti, hetsasi, pudotti metsään, tuli pois ja lähetin Kundin hakemaan. Haki hyvin ja innokkaasti. Vaihdettiin esinettä ja sama juttu. Nyt Kundille tuli kuitenkin kesken kaiken kakkahätä ja jäi kakalle. Jostain syystä paineistui sen jälkeen niin kovasti ettei pystynyt enää jatkamaan tehtävää. :( Keskityttiin sitten loppuaika vaan leikkimään esineillä onnistuneesti ja jätettiin siihen. Nyt on vähän jo aikaa kulunut tästä, pitäisi päästä metsään taas tekemään onnistunut esineruutu superpalkalla.

Tottiksen eteen en ole tehnyt mitään.. Vielä.. Aloitettiin tosin Acella BH-kurssi, jota on nyt takana kaksi kertaa. Ollaan keskitytty lähinnä vain seuraamisen liikkeellelähtöihin ja ilmeen muuttamiseen (lelupalkka), sekä skarppiin paikallaoloon (lelupalkka siihenkin). Hyvältä vaikuttaa, mutta kyllä sitä työtä on niin pirusti..

Agilityä ollaan tehty talvikautta huomattavasti vähemmän. Kun muut aktiviteetit lisääntyy, niin ei vaan jää aikaa. Kepit ovat tällä hetkellä siinä vaiheessa, että tehdään ilman verkkoja. Keppien ensimmäisen välin haku myös onnistuu esim. putken tai hypyn kautta, mutta vauhti ei saa vielä olla liian kova. Puomia ollaan tehty ilman targettia ja olen naksutellut ja palkkaillut onnistumisista. Tuntuu, että Kundi on oikein hyvin hokannut, mitä siltä haetaan!



Muutamissa agilitymölleissäkin ollaan käyty. Oman seuran möllit meni Kundilta hyvin. Oli oma itsensä ja voitti oman putkirallin luokkansa :) Tosin aluksi meinasi olla vähän vaikeaa kun yleisössä oli Kundille tuttu hoitotäti. Hyvin kuitenkin lähti loppupeleissä minun mukaani, vaikka lähdössä pää pyörikin joka suuntaan niinkuin pöllöllä. 

Käytiin myös Joensuussa mölleilemässä, mutta ne radat meni ihan hupihommiksi kun Kundin emän omistaja Katri oli tuomarina :D toisella radalla kävi mm. kesken kaiken moikkaamassa Katria.. Huuups.. :D



Ollaan nyt tokoiltu taas vähän vaihtelevasti, mutta tällä hetkellä motivaatio tuntuu hyvältä. Kesällähän meillä ei ole ryhmäpaikkaa, mutta voidaan treenata ulkokentillä itsenäisesti. Ollaan tehty lähinnä seuraamisen liikkeellelähtöjä ja muutamia askeleita, ja palkka oikeasti innokkaasta ilmeestä, luoksetuloja, kaukoja, ruutua... Välillä vähän kokonaisuuksien kasaamista ym.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti