keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Paimennusta ja terveystutkimuksia


Minun on pitänyt jo monta kertaa aloittaa blogiteksti, aiheena parin viikon takainen paimennus. En ole jotenkin vaan saanut aikaiseksi ja nyt sattui sopivasti sadepäivä ja ulos ei huvita (vielä..) lähteä, joten nyt ehtii kirjoittaa!

Ollaan siis käyty Kundin kanssa alkukesästä metsäpaimennuskurssilla, jossa useat aloittelevat koirat paimentaa metsässä suurta lammasjoukkoa yhdessä yhden tai muutaman kokeneen koiran kanssa. Tältä viiden kerran kurssiryppäältä peruttiin yksi kerta sateen vuoksi. Aina jos paimennusta joudutaan perumaan sateen vuoksi, niin kerran saa käydä myöhemmin korvaamassa. Meillä tämä korvausaika venyi ja venyi kun aina oli jotakin menoa. Sain sitten luvan ottaa Kundin mukaan eräälle tiistaille, kun minulla on Dannyn kanssa siinä kurssipaikka. Mentiin siis aitaukseen paimentamaan. Kundi on aiemmin käynyt aitauksessa paimentamassa muutaman kerran. Siitä kirjoittelinkin aiemmin. Oltiin kasvattajan järjestämässä paimennusviikonlopussa mukana. Se toteutettiin silloin eri paikassa missä yleensä käymme paimentamassa. Silloin aitauksessa meni vähän miten sattuu. Liinassa Kundi toimi hyvin, mutta irti päästessään sinkoili ja räksytti lampaille. Nyt siis odotukset eivät olleet kauhean korkealla. Menimme lammasaitaukseen ja olin varoitellut jo ohjaajaa, että Kundi sitten tekee sitätätäjatuota ja olin ehdottanut josko pitäisin Kundin varalta hihnassa. Ehei, koira irti vaan ja yhdessä ohjaajan kanssa lähdimme kokeilemaan mitä se pikkumies nyt keksii. Kuljetimme lampaita ja sehän toimi! Kerran räkäisi kunnolla lampaita päin ja sai siitä palautteen, että noin ei-vaan-voi-tehdä. Ei ottanut siitä ollenkaan nokkiinsa vaan paransi työskentelyään vaan entisestään eikä enää jahtaillut lampaita yhtään! En voisi enää paljon tyytyväisempi olla. :) Innostuin siitä ja tuli sitten ilmoitettua Kundi mukaan vielä yhdelle 5 kerran paimennuskurssille, joka alkaa itseasiassa ensi viikolla jos en ihan väärin muista :P Ja niin, ilmoitinhan minä sen mukaan myös Suomen Pyreneläisten järjestämään paimennustaipumustestiin, mikä järjestetään täällä Kuopiossa 29.7. Kääk!























Paimennuksen lisäksi ollaan treenattu niitä tavanomaisia.. Agilityssä ollaan otettu mukaan juoksu-A:n treenaaminen pikkuhiljaa. Keppikulmia ollaan treenattu myös. Kundihan on tällä hetkellä 1v4kk ikäinen ja irtoaa esteille ja työskentelee itsenäisesti erittäin hyvin. Seuraava ongelma meillä on sitten tuloillaan. Välillä pitäisi myös koota itseään ja tehdä tiukkoja käännöksiä. Ollaan ihan tietoisesti keskitytty tekemään irtoamista sun muuta vauhdikasta, mutta pitäisi varmaan vähitellen alkaa harjoittelemaan erilaisia ohjauskuvioita (takanaleikkaus, viskileikkaus esim..) ja sitten juurikin putkijarrua, tiukkaa valssia. Ja sitä, että Kundi ei lähtisi ihan niin itsenäisesti hakemaan kaikkia lähellä olevia ansaesteitä. :P

Pk-puolella ollaan ruvettu harjoittelmaan metrisen esteen perusteita hyppytekniikan kautta. Tulee olemaan varmasti pitkä tie, mutta ainakin alku näyttää hyvältä! Jäljen ja esineruudun osalta on ollut ihan pikku tauko, kun en ole saanut kauheasti treeniseuraa :( Mutta siinäkin Kundi on edistynyt hyvin, ja muutama vko sitten ilmaisi jäljeltä ensimmäisen keppinsä, missä ei ollut rasiaa alla!

Ja terveystarkastuksista.. Kundi kävi viikko sitten Outokummussa läpivalaistavana. Paikan päällä vasta saatiin tietää, että Kundilla on liian pitkä selkä niihin laitteisiin, ja siitä ei saa otettua virallisia selkäkuvia.. Jaaha, no otetaan sitten epävirallisena ne. No lonkat ja kyynärät saatiin otettua virallisena ja nyt niitä tuloksia sitten kuumeisena odotellaan. Huoh, odottavan aika on pitkä jne... Lisäksi ollaan menossa nyt lauantaina Kangasniemelle silmien ja polvien osalta joukkotarkkiin. Harmittaa vaan nyt se selkä. Saatiin kyllä kuvat epävirallisena ja lääkäri sanoi, että hyvältä näyttää. No, otetaan sitten uudet kuvat kun Kundi täyttää 2v ja sitten saa kaikki kerralla virallisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti